torstai 28. helmikuuta 2019

Reduktioplastia lähestyy + tietoa blogista


Moikka ja tervetuloa blogiini!

Päätin perustaa tällaisen blogin, koska minulle itselleni on vastaavista blogeista ollut paljon hyötyä rintojenpienennysleikkausta suunnitellessa. Aion dokumentoida tänne prosessin vaiheita, toipumista ja muuta mitä aiheeseen liittyen tulee matkan varrella mieleen.

Tällä hetkellä odotan jännittyneenä tietoa leikkausajasta, jonka on luvattu olevan maalis-huhtikuun kieppeillä.

Olen reilu parikymppinen helsinkiläinen nainen. Olen pitkä ja hoikka, mutta kuppikokoni on 85F ja rintani ovat olleet jo teini-ikäisestä lähtien suuret ja roikkuvat. Ne ovat aiheuttaneet minulle niska- ja hartiaseudun kipuja, vaikeuksia urheilussa, hankaluuksia vaatteiden ja rintaliivien ostamisessa sekä itsetunto-ongelmia. Myöskään laihduttaminen ei ole juurikaan pienentänyt rintoja. Olen aktiivinen urheilija, käyn juoksulenkeillä ja kuutena päivänä viikossa salilla.

Rintojenpienennysleikkaus oli ollut haaveenani jo pitkään, mutta en kuvitellut että voisin saada sitä julkiselta puolelta, koska en ajatellut rintojeni olevan riittävän suuret. Sain kuitenkin viime vuoden kesällä ystävältäni tarkempaa tietoa leikkauksen vaatimuksista, ja hiukan googlailtuani päätin varata ajan terveyskeskukseen pyytääkseni lähetettä leikkaukseen.

Päätöksestäni leikkausjonoon pääsemisessä kului noin neljä kuukautta Helsingissä, ja prosessi oli mielestäni yllättävän helppo.

Ensin kävin terveyskeskuksessa juttelemassa hoitajan kanssa, joka katsoi minun täyttävän leikkaukselle asetetut kriteerit, ja sain muutaman kuukauden päähän ajan plastiikkapolille keskustelemaan lääkärin kanssa. Myös lääkäri oli sitä mieltä, että hyötyisin leikkauksesta, joten pääsin leikkausjonoon.

Lääkäriä ja hoitajia kiinnosti paino, pituus, painoindeksi, rintojen aiheuttamat ongelmat, kuinka kauan leikkausta on harkinnut, millaiset elintavat minulla on, mitta kaulakuopasta nänniin, olenko ajatellut hankkia lapsia, onko suvussani veritulppa- tai rintasyöpätapauksia ja olenko tutustunut leikkauksen riskeihin. Etenkin leikkauksen riskeistä puhuttiin paljon.

Ennen leikkausta on käytävä mammografiassa. Lisäksi plastiikkakirurgisella polilla valokuvattiin rintani.

Kerkisin olemaan leikkausjonossa aikalailla tarkalleen kolme kuukautta, kunnes minulle soitettiin ja tarjottiin leikkausta Helsingin sijasta Lohjan sairaalassa. Suostuin ehdotukseen, ja nyt odottelen siis tietoa siitä, milloin leikkaus tehdään.

En ole koskaan ollut missään nukutusta vaativassa toimenpiteessä tai leikkauksessa, joten operaatio jännittää aika paljon. Lisäksi odotan jännityksellä, kuinka kauan leikkauksen jälkeen joudun pitämään taukoa normaalista urheilusta. Netistä löytyvät lähteet vaihtelevat urheilun suhteen hyvin paljon ja on varmaan myös kiinni henkilökohtaisesta toipumistahdista, miten nopeasti leikkauksen jälkeen pystyy palaamaan kuntosalille ja lenkkipolulle.


Kuvasta kiitos Unsplash.com.