Omakohtaiset kokemukseni rintojen pienennysleikkauksesta ja siitä toipumisesta
sunnuntai 31. maaliskuuta 2019
11 päivää leikkauksesta
Tänään on kulunut 11 päivää leikkauksesta. Hirveästi kerrottavaa ei toipumisesta itsestään ole, kaikki vaikuttaa menevän hyvin. Turvotus on hiukan laskenut ja rinnat vaikuttavat pikkuhiljaa vähän laskeutuvan sojottamasta kohti taivaita.
Pienen pientä vuotoa näyttää tulleen oikean rinnan alla olevan "T-risteyksen" kohdalta, jonka hoitajakin sanoi olevan tyypillinen ongelmakohta. Keskiviikkona vaihdan teipit, sitten näen miltä se näyttää.
Lopetin kipulääkkeiden syömisen pari päivää sitten, koska vatsani alkoi mennä niiden jatkuvasta napsimisesta sekaisin, enkä olekaan niitä sen jälkeen juuri kaivannut.
Pidän edelleen sairaslomaa töistä ja opiskeluista, mutta ensi viikolla ajattelin palata tekemään kumpaakin rauhalliseen tahtiin, koska toimettomuus alkaa jo kyllästyttää. Sen verran mitä on tullut asioilla pyörittyä, olen huomannut että minkäänlaisia kipuja kävelystä tai kauppakassien kantamisesta ei tule, mutta väsyn tavallista nopeammin ja pitkät kävelymatkat saavat aikaan pientä huimausta.
Mietin etukäteen, kauanko kestää, että alkaa ärsyttää liikuntakielto. Voin todeta, että siinä meni noin kymmenen päivää! Olen ihminen jolla helposti menee hermo, jos en itse pysty nopeuttamaan asioiden etenemistä, ja alkaa tuntua tosi turhauttavalta vain laskea päiviä ja odotella, että on toipunut tarpeeksi päästäkseen kuntosalille. Liikeradat käsissä ja ylävartalossa ovat jo nyt niin hyvät, että pystyisin varmasti suorittamaan minkä tahansa kuntosaliliikkeen, mutta hikoilu on kielletty ja leikkauksesta toipuminen varmasti häiriintyisi raskaasta liikunnasta.
Etukäteen olin miettinyt, miten muuttuneeseen peilikuvaan sopeutuu ja miten se vaikuttaa itsetuntoon. Joka kerta kun katson peiliin, minua hymyilyttää. Ero vanhaan ei kuitenkaan vaatteet päällä ole omaan silmääni niin suuri kuin odotin. Sanoinkin poikakaverilleni, etten usko että kukaan tuttavani huomaa minun käyneen leikkauksessa, mutta hän taas oli vakaasti sitä mieltä, että ero on merkittävä ja moni varmasti huomaa. Jäin miettimään, miten silmään pistävät ne vanhat rinnat sitten mahtoivat ollakaan?!
Kuvasta kiitos Unsplash.com.
-
Ajattelin kasailla yhteen hieman rintojenpienennysleikkauksen vaiheita julkisella puolella. Tässä siis hinta, leikkauskriteerit ja lei...
-
Rintojenpienennysleikkauksesta on tullut kuluneeksi nyt tasan vuosi. Pistän blogini pakettiin julkaisemalla nyt kuvat rinnoista täsmälle...
-
Jee, neljä viikkoa leikkauksesta! Rinnat ovast asettuneet kauniisti, mutta olen sitä mieltä että toinen on hieman toista suurempi. Kovi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti