perjantai 20. maaliskuuta 2020

Vuosi rintojenpienennysleikkauksesta - kuvia!



Rintojenpienennysleikkauksesta on tullut kuluneeksi nyt tasan vuosi. Pistän blogini pakettiin julkaisemalla nyt kuvat rinnoista täsmälleen vuosi leikkauksen jälkeen.

Olen edelleen erittäin tyytyväinen leikkauksen tulokseen ja pidän sitä elämäni parhaana päätöksenä.

Arvet ovat ajan kanssa vaalentuneet kivasti ja rinnat ovat pysyneet miellyttävän muotoisina. Painovoima on hiukan tehnyt tehtävänsä ja vetänyt niitä alaspäin, mutta se ei haittaa. 

Toinen (kuvissa vasemmanpuoleinen) nännipiha oli alun perinkin jätetty leikkauksen jälkeen toista suuremmaksi ja on nyt ajan kanssa muuttunut hieman tuollaiseksi ryppyiseksi, ikään kuin siinä olisi vähän ylimääräistä nahkaa. Se on pikkiriikkinen kosmeettinen "vika", mutta ei minua häiritse.

Mitään kipuja tai muita haittoja ei ole tullut ilmi. 

Alla vielä kuvia arvista lähempää.





Loppuun vielä vertailukuva vanhoista rinnoista, joita ei jäänyt ikävä.