tiistai 12. maaliskuuta 2019

Ravitsemus leikkauksesta toipuessa


Olen erittäin kiinnostunut terveellisistä elämäntavoista ja ravitsemuksesta, joten olen luonnollisesti googletellut paljon tietoa myös toipumisajan ruokavaliosta. Normaali terveellinen ruokavalio varmasti riittää hyvään toipumiseen, eikä viimeisen päälle hinkattu terveysruokavalio ole mikään nopean toipumisen tae, mutta joitakin vinkkejä seuraamalla itselleen voi varmasti antaa paremmat lähtökohdat toipumisajalle.

Listailin tähän hieman tutkimiani juttuja, jos joku muukin on kaltaiseni terveysintoilija! :) Olen koettanut löytää mahdollisimman fiksuja lähteitä ja useammassa eri paikassa kerrottuja tietoja, etten päädy kirjoittamaan mitään ihan hämärää.

Ennen leikkausta

Terveellinen ruokavalio jo ennen leikkausta antaa paremmat eväät nopeaan toipumiseen. Oma ruokavalioni on melko vähähiilihydraattinen, kasvispainotteinen, runsaskuituinen ja sokeriton. Käytän vain täysjyväviljoja, enkä syö lainkaan sokerisia herkkuja. Sen sijaan saan suuremman osan päivieni kaloreista pehmeistä rasvoista ja proteiineista.

Omega3 -rasvahapot ja muut verta ohentavat lisäravinteet ja luontaistuotteet ennen leikkausta on kielletty. Itseäni mietityttävät chia-siemenet, sillä niissä on suuri omega3-pitoisuus. Niiden syömisestä ennen leikkausta en ole juurikaan löytänyt tietoa puolesta tai vastaan, mutta lopetin niiden syömisen varmuuden vuoksi.

Ruokavalio toipumisaikana

Suurin osa selailemistani lähteistä antaa samanlaisia neuvoja leikkauksen jälkeiselle ruokavaliolle: syö paljon proteiineja, kuituja ja tuoreita vihanneksia, ja vältä maitotuotteita, sokeria, teollisesti valmistettuja ruokia ja valkoisia viljoja.

Proteiinin tarve leikkauksen jälkeen on koholla, sillä keho tarvitsee rakennusaineita vaurioiden korjaamiseen. Esimerkiksi VitaMedica suosittelee syömään 1,5 - 2 grammaa proteiinia kehon painokiloa kohden. Esimerkiksi 70 kilon painoisen toipujan tulisi siis syödä päivässä 105 grammaa proteiinia. Punaisen lihan sijasta terveellisempää on hankkia proteiinit esimerkiksi kanasta, kalasta, kananmunista ja pavuista.

Tulehdusta lisääviä ruokia on hyvä välttää toipumisaikana. Esimerkiksi sokeriset herkut ja juomat, prosessoidut lihat, transrasvat, valkoiset viljat ja alkoholi voivat yllyttää tulehdusta.

Vitamiinit

Toipumisaikana kannattaa nappailla monivitamiinilisiä. C-vitamiini ja A-vitamiini edistävät kehon omaa kollageenintuotantoa. Kollageeni on kehon tukikudosten proteiini, joka antaa tukea ja lujuutta kudoksille. Haavojen parantamisessa ja arpeutumisessa kollageenin tuotanto on siis keskeisessä roolissa.

Sinkkiä tarvitaan ihon parantamiseen vaurioista. Liiallinen sinkin syöminen voi kuitenkin olla terveydelle haitallista, joten ravintolisien sijasta riittävää sinkin saantia voi pyrkiä ylläpitämään ruokavalion avulla. Esimerkiksi pavut, kikherneet, pähkinät, täysjyväviljat ja siipikarjan liha sisältävät sinkkiä.

Jotkut lähteet mainitsevat myös biotiinin eli B7-vitamiinin nopeuttavan haavojen parantumista leikkauksen jälkeen. Biotiinilisät saattavat kuitenkin vääristää monia laboratoriotuloksia.

Ummetuksen helpottaminen leikkauksen jälkeen

Leikkauksen jälkeinen ummetus on yleinen haittavaikutus, joka johtuu muun muassa kipulääkkeiden syömisestä.

Ummetukseen auttavia ruokia ovat esimerkiksi luumut, viikunat, pellavansiemenet ja pellavansiemenrouhe, täysjyväviljat ja psyllium. Lisäksi kannattaa juoda riittävästi vettä. Apteekeista saa myös valmisteita ummetuksen ehkäisyyn. Myös liikkuminen (toipumisen sallimissa rajoissa) vilkastaa suolen toimintaa.

Lääkkeiden lisäksi ummetusta pahentavia asioita ovat muun muassa epäsäännöllinen ateriarytmi, vähäinen kuitu, prosessoidut ruuat, nestehukka, diureettiset ruuat ja juomat (esim. kahvi ja tee), valkoiset viljat, sokerit, suklaa, banaani ja maitotuotteet.

Probiootit

Antibiootit tuhoavat suoliston normaalia bakteerikantaa. Sitä voi vahvistaa nauttimalla probioottivalmisteita ja ruokia, kuten maitohappobakteeritabletteja ja hapatettuja maitotuotteita.

Kollageenilisät haavojen paranemisen ja arpeutumisen edistäjänä

Ystäväni ehdotti kollageenin syömistä toipumisaikana, sillä sen väitetään nopeuttavan haavojen paranemista ja arpeutumista. Kollageenilisistä on tullut viimevuosina muotituote, joita markkinoidaan mm. ihon, hiusten ja kynsien hyvinvointiin.

Esimerkiksi WebMD kertoo, että tutkimustulokset kollageenin todellisesta tehosta ovat vaihtelevia. Artikkelissa epäillään, että syöty kollageeni tulee vatsahappojen tuhoamaksi, ennen kuin se ehtii olemaan hyödyksi. Artikkelissa viitataan yhteen tutkimustulokseen, jossa kollageenilisien syöminen kahdeksan viikon ajan nopeutti haavaumien parantumista.

Olen hieman skeptinen tällaisten muodikkaiden "ihmelääkkeiden" tehosta, mutta ajattelin että koska kollageenilla ei vaikuta myöskään mitään voimakkaita haittavaikutuksia olevan, aion ihan kokeilumielessä syödä kollageenilisiä toipumisaikanani.


Lähteet:
Desert Hill Plastic Surgery
Healthline
VitaMedica
Verywellhealth
Biotin.com
Dr. Rath Health Foundation
Terveyskirjasto
Tervevatsa 
Ummetus.com
WebMD
Pressure Ulcer Healing with a Concentrated, Fortified, Collagen Protein Hydrolysate Supplement: A Randomized Controlled Trial

Kuvasta kiitos Unsplash.com.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti