Tänään on kulunut viikko leikkauksesta, ja menin haavapolille haavahoitajaa tapaamaan.
Oli mukavaa, että joku ammattilainen voi katsoa rintojani, että saan varmuuden että kaikki on kunnossa. Mitään ylimääräistä turvotusta, punaisuutta, vuotoa tai nestekertymää ei mielestäni ole ilmaantunut, mutta jostain syystä kivut ovat voimistuneet kahtena edellisenä päivänä. Etenkin rintojen alla kainalon puolella haavat kipuilevat.
Olen ollut aika huoleton liikkeissäni, nostellen käsiä pään yläpuolelle, siivonnut, kokannut ja pyykännyt, istutin myös vähän uusia taimia. Ehkä se nyt kostautuu. Minun on vaikea malttaa pysyä paikoillani!
Hoitaja oli todella mukava ja puhelias. Hän kehui, että paranemistahti näyttää olevan nopea ja haavat näyttävät erinomaisen hyvältä, eikä missään näytä olevan mitään vikaa! Todella huojentavaa kuulla, vaikken mitään vikaa epäillytkään. Myös vaihtelevat kivut olivat hänen mukaansa normaaleja.
Ompeleiden poisto nännien ympäriltä sattui yllättävän vähän. Ne leikattiin auki pienillä saksilla ja nypittiin pois pinseteillä. Haava on sulkeutunut nännien ympäriltä melko hyvin, toisen nännipihan reunassa oli vielä aukile, joka näkyy kuvassa vähän vuotaneen teippiin hoitajalla käynnin jälkeen.
Sain ohjeet vaihtaa teipit viikon välein itse kotona, ja ennen uusien teippien laittoa suihkuttelemaan haavoja pitkään, 3-4 minuuttia. Teippejä tulisi pitää kuuden viikon ajan.
Toipumisesta on tosi hyvä fiilis!
Omakohtaiset kokemukseni rintojen pienennysleikkauksesta ja siitä toipumisesta
-
Ajattelin kasailla yhteen hieman rintojenpienennysleikkauksen vaiheita julkisella puolella. Tässä siis hinta, leikkauskriteerit ja lei...
-
Rintojenpienennysleikkauksesta on tullut kuluneeksi nyt tasan vuosi. Pistän blogini pakettiin julkaisemalla nyt kuvat rinnoista täsmälle...
-
Jee, neljä viikkoa leikkauksesta! Rinnat ovast asettuneet kauniisti, mutta olen sitä mieltä että toinen on hieman toista suurempi. Kovi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti