sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

Aukileita ja liikuntaa

Oikea tissi näyttää nyt muodostuneen murheenkryyniksi. Rinnan alaosan T-risteyksessä olevan reiän lisäksi ulos puskevat tikit ovat tehneet pieniä aukileita kahteen jo kertaalleen sulkeutuneeseen kohtaan nännin ympärillä. Aukileista paljastui pitkät pätkät lankaa ja solmuja, jotka katkaisin mahdollisimman syvältä juurestaan.

Aukileiden kohdalle ei laiteta teippiä, vaan minulle neuvottiin laittamaan haavan päälle pieni pala apteekista ostettavaa rasvataitosta, ja teipit sen päälle. Taitokset vaihdetaan päivittäin.

Helsingin haavapolille soitellessani siellä valiteltiin resurssipulaa, joten minulle jää vaihtoehdoiksi mennä näyttämään aukileita joko tavalliseen terveyskeskukseen tai Lohjan sairaalaan, missä minut leikattiin. Aion huomenissa soitella terveyskeskukseen, koska t-risteyksen reikä ei näytä millään umpeutuvan ja sen ympäristö punoittaa epäilyttävästi. Aloitin varmuuden vuoksi myös Buranan syömisen, jotta mahdollinen tulehdus lievittyisi.

Kahden päivän päästä koittaa neljä viikkoa leikkauksesta. Kivut ovat aika olemattomia, ja olen välillä jo osan yöstä pystynyt nukkumaan kyljelläni.

Olen rehkinyt varmasti hieman liikaa, sillä viime viikolla tuli hoidettua muutto. Vaikka kaverit kantoivat laatikot autoon ja autosta asuntoon, on niitä kuitenkin tullut nosteltua itsekseen kotona, kun tavarat hakevat paikkaansa.

Muuttohommat eivät aiheuttaneet mitään erityisiä kipuja tai tuntemuksia, joten rohkaistuin ottamaan pienen varaslähdön kuntosalille ja kävin tekemässä kokeeksi vähän kyykkyjä, penkkipunnerrusta ja kulmasoutua. Oli ärsyttävää huomata että kuukauden sairasloman aikana penkkipunnerrustuloksestani on sulanut pois 15 kiloa. Kyykyt ja soutu sen sijaan luonnistuivat kuin en olisi tauolla ollutkaan.

En suosittele toipumisohjeiden vastaista salille menoa kenellekään, mutta omasta puolestani sanon, ettei ainakaan tällaisten rauhalliseen tahtiin tehtävien perusliikkeiden tekeminen hieman tavallista kevyemmin tuntunut aiheuttavan minkäänlaisia kipuja salilla tai sen jälkeen. En todellakaan vielä lähtisi juoksemaan, hyppimään tai tekemään täydellä intensiteetillä mitään kunnon hikitreenejä.

Pääsiäisenä on luvassa sukulointia sellaisten tyyppien kanssa, joille en ole leikkauksesta kertonut mitään. Saa nähdä, huomaavatko uuden olemukseni!


Kuvasta kiitos Unsplash.com.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti