Omakohtaiset kokemukseni rintojen pienennysleikkauksesta ja siitä toipumisesta
keskiviikko 3. huhtikuuta 2019
Kaksi viikkoa leikkauksesta ja teippien vaihto kotona
Leikkauksesta on kulunut kaksi viikkoa tänään. Toipuminen menee hyvin, ja tänään vaihdoin teipit itse kotona. Teippien poiston jälkeen suihkuttelin rinnat huolellisesti kädenlämpöisellä vedellä, kuivasin ja laitoin uudet teipit.
Olen potenut välillä outoa yöllistä pahoinvointia, johon olen herännyt kesken unien. En oikein ole keksinyt sille syytä, mutta se on mennyt itsestään ohi. Tänään kävin ensimmäistä kertaa luennolla.
Molempien rintojen alla olevassa "T-risteyksessä" näyttää olevan pieni aukile, samoin molempien nännien alla. Sen ei pitäisi olla vaarallista, vaan odottelen rauhassa menisivätkö ne itsekseen umpeen. Toiselta puolelta aukile oli hieman vuotanutkin sotkien liivit, mutta vuoto loppui itsekseen. Pari pientä kohtaa nännien ympärillä näyttää myös olevan vielä vähän auki, mutta eiköhän ne siitä mene pian kiinni.
Teippien vaihto oli yllättävän haastava nakki, sillä minua alkoi jostain syystä voimakkaasti huimata, silmissä meinasi pimetä ja jouduin huilaamaan sängyssä maaten! Mikään ei sattunut tai vuotanut teippejä vaihtaessa, joten taisi olla enemmän sellainen henkinen stressireaktio.
Toisen nännin haavasta sojotti valkoinen lanka, joka haavapolin mukaan on sisempien kudosten sulavasta tikistä. Se neuvottiin katkaisemaan pinsettien ja saksien avulla, kunhan pinsetit ja sakset ensin desinfioi keittämällä. Onnistuin, mutta vähän ällötti.
Nännipihat näyttävät olevan aika railakkaasti erikokoiset keskenään, ja rinnat myös hiukan eri muotoiset, ainakin toistaiseksi. Kumpikaan ei minua mitenkään erityisesti häiritse, kunhan nyt parantuisivat hyvin ja ongelmitta! :)
-
Ajattelin kasailla yhteen hieman rintojenpienennysleikkauksen vaiheita julkisella puolella. Tässä siis hinta, leikkauskriteerit ja lei...
-
Rintojenpienennysleikkauksesta on tullut kuluneeksi nyt tasan vuosi. Pistän blogini pakettiin julkaisemalla nyt kuvat rinnoista täsmälle...
-
Jee, neljä viikkoa leikkauksesta! Rinnat ovast asettuneet kauniisti, mutta olen sitä mieltä että toinen on hieman toista suurempi. Kovi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti