maanantai 29. huhtikuuta 2019

Kirurgin lopputarkastuksessa



Tänään siis kirurgin lopputarkastus ja melkein 6 viikkoa leikkauksesta!

Se oli nopea homma, noin kymmenessä minuutissa ohi. En ollut jotenkin tajunnut etukäteen miettiä mitään kysyttävää, joten kysymyksiä tuli mieleen tietysti vasta kotimatkalla bussissa.

Lääkärin mukaan rinnat näyttivät todella hyvin parantuneelta, mutta hän suositteli pitämään niissä jatkossa silikoniteippiä nimeltä Mepiform, joka jotenkin edesauttaa arpien parantumista. Mepiform otetaan pois suihkussa käynnin ajaksi ja voidaan asettaa takaisin noin viikon ajan.

Pieni paketti Mepiformia maksoi apteekissa kauhistuttavat 14,90 euroa, joten vähän harmittaa kyllä jos sitä nyt joutuu lääkärin suosittelemat 1-2 kuukautta vielä ostamaan.

Mitään kipuja tai häiritseviä tuntemuksia ei enää ole, rinnat ovat pienentyneet reilusti ensimmäisistä toipumisviikoista ja tulehtuneet aukileet ovat täysin parantuneet. Nyppäisin vielä eilen yhden sojottavan langan joka itsepäisesti puski ulos nännin reunalta, joten veikkaan, että sellaisia saattaa tulla vielä joskus myöhemmin vastaan. Toivon, ettei tule!

Nyt varsinainen prosessi alkaa olla tällä erää taputeltu, eikä blogiin varmaan ole paljoa enää kirjoiteltavaa. Palaan asiaan joskus muutaman kuukauden päästä kuvilla siitä, miltä rinnat näyttävät kun ne ovat päässeet asettumaan.


Kuvasta kiitos Unsplash.com.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti